Tämän blogin ensimmäisessä postauksessa nähty kuva kaupungista on muuttunut hurjasti joten päivitelläänpä sitä :) Ja muutama kuva myös pelistä napattuna
Kaupunki näyttää tällä hetkellä tältä. Muutamia alueita oon työstäny hullunlailla ja niihin olen jopa tyytyväinen mutta esimerkiksi keskustan alue ja maalaisalue joihin tulee hevostiloja (kuvaa katsoessa vasen alareuna) on vielä täysin koskematon. Lukuunottamatta kartan reunaa.
Harmittelen etten tehny sittenkään tarpeeksi suunnitelmia jotta olisin laittanu kaupunkiin isomman järven tai vaikka joen mihin olisi saanut laitettua sillan, mutta jopa minä olen kärsimätön siihen nähden että alkaisin purkaa tätä nyt :D
En ole vielä pelannut kaupungilla edes testimielessä koska ylpeys (tai joku) ei anna periksi ottaa kaupunkia keskeneräisenä pelattavaksi. Toivon ettei olisi mitää isompia bugeja jotta ei tarvitsis peliin päästyä purkaa koko kaupunkia. Fiksumpi ja kunnianhimottomampi olisi ottanut pienen kaupungin testattavaksi ennen isoa mut koska oon tämmönen kunnianhimoinen apina niin MÄ TAHON ISON.
Todellisuudessa tää kaupunki on Medium map, ei suurin siis :)
Tämä kuva on otettu tuosta pienestä poukamasta mikä kartassa näkyy oikeassa yläkulmassa.
Järvi. Tuolla näkyy myös tuo metsikkö mistä löytyy mm. eliksiiripuoti mikä btw onnistui jotenki yllättävän hyvin.
Maalaisalueen pelto. Todellisuudessa en tiedä miltä tuo maisema näyttää valmiissa pelissä kun tässä ei oo reitityksiä vielä joten tämäkin maisema voi olla aavistuksen erilainen pelissä :)
Ja tulevalta rantatontilta. Huomasin tarkistella vähän miten aurinko nousee/laskee pelissä niin muistaakseni tältä rannalta joko aurinko nousee tai laskee. En muista kummin päin :D
Sellaista päivitystä. Eniten pään vaivaa minussa aiheuttaa kaninkolotontit kun ne ei oikeastaan vie kauheasti aikaa/energiaa, mutta se vaatii vähän mietintää että kaupunki ei näytä ihan perseeltä.
Mikä ton viimeisen lauseen pointti oli? Who knows.....
Katsotaan laitanko seuraavaksi Moonlightien taloesittelyn vai tuon kaupungin yhden talouden esittelyn :)
Hyvältä näyttää! Tässä näkyy myös se miun ongelma CAW:ssa: ne isoimmatkii kartata tuntuu aivan liian pieniltä tollee ku niitä kattoo noin korkeelta ku vielä pääsee liikkumaan rajojen ulkopuolelle ja se hämmentää ihan älyttömästi ku itelle se tuntuu niin tehdyltä vielä siinä vaiheessa. Ja pitäs rampata pelissä vähän väliä testailemassa et miltä se pelissä tuntuu, enkä jaksas niitä latausaikoja koko ajan :D Enkä oo kai avannu Lemmikkien ilmestymisen jälkeen koko ohjelmaa edes, joten en tiedä, onko se miten paljon muuttunu siitä. Mut näitten lukeminen saa aikaan kyl sen et tekis miel ladata se pitkästä aikaa ja vähän testailla :D Miun luovuus vaan ei riitä XD Mie ostin Cities: Skylines -pelinkii ilmestymispäivän jälkeen ja oon pelannu pari tuntia ku en vaan keksi, miten vetää niitä teitä järkevästi... kerroinkohan tän jo viimeks? o.O (No nyt tekee mieli avata se peli ja kokeilla, onnistuuki vieläkään...)
VastaaPoistaKaninkolotontit on omakii murheenkryyni AINA. Yhteen maailmaan tein kyllä tutkimuskeskuksen ja sairaalan mut inhoon sitä tonttien laittelua ku en jotenkii vaan osaa ajatella, et mitä ihmettä sinne vois laittaa et se ei näyttäs just siltä et joku kaninkolokuori on vaan paiskattu keskelle tonttia :D
Onko siulla muuten ladattuna modi (löytyy modista, http://modthesims.info/download.php?t=471164), jolla saa pelissä luotua ihan minkä kokosia tontteja tahansa? Vaikka CAW:ssa saa toki ite säädettyä ne koot ni tää auttaa ihan hitosti pelissä, jossa vaikka 40x40 on liian vähän ja 50x50 jo liian paljon :D
Ei hitsi, nyt tekee mieli ladata tämä ja käydä kattomassa niitä maailmoja mitä oon siihen joskus rakentanu ja esitellä niitä omassa blogissa, nyt ku ei oikein tee mieli pelaamalla pelatakaan :D Kai se sit pitää vaan mennä ja ladata ::D
Minä oon vasta siinä vaiheessa ravannu pelissä kattoo ku oon tehny tontteja ja vähä kokeillu et onko minkälaiset maisemat + miltä maastokuvio näyttää mikä taas on yks ongelma itelle :D Siis maaston maalaaminen, möh
PoistaMikään ei estä testailemasta! You go girl!
Mjoo sepä siinä onki mut ite en halua myöskää hillitöntä määrää turhia objekteja kaninkolotontteihinkaan muutamia tontteja lukuunottamatta. Tuo landscaping on mulle muutenki vähä heikko alue taloissa ylipäänsä ni tuommosissa tonteissa se kyllä näkyy kans :D Pitänee julkasta muutama kaninkolotonttiki ihan vaa julkaistakseni tämä häpeä XD
Ei oo, en oo nähny sille tarvetta :o Ja iso osa tän kaupungin tonteista on 30x30 ja 40x40 ihan senki takia ettei iso määrä eri kokoisia tontteja bugita peliä. Pyrkimys tehdä mahdollisimman toimiva ettei tarvi itkeä toimimattomuutta x)
Joo alat testaa ni pääsen pällistelee sun luomuksia x)